Nyt se joulu lähestyy hirmuisen nopeasti.

Olen yrittänyt päästä joulufiilikseen sisätiloissa, kun ulkona sataa vain vettä näin marras-joulukuussa.

Pakkasta ja puuterilunta kaipailen niinkuin varmasti moni muukin.

 

 

Koristesydämiä askartelin itselleni ja siskolleni.

Tarvikkeina jouluisiakankaita, pitsiä, puunappeja, satiininauhaa ja vanua.

 

 

 

Sydämiä valmistui kolmessa eri koossa, yhteensä 16kpl.

Ja lisää täytyisi vielä valmistaa samanverran ja vähän enemmänkin.

 

 

 

Vanut on vaikea saada tasaiseksi, vaikka kuinka koitin pyöritellä käsissäin ennen

kuvien napsimisia. Muhkurat näkyy selvemmin kuvissa kuin  luonnossa.

 

 

Soffatyynynpäälliset uudistin jouluisiksi kaapista löytyneistä kankaista.

Sydänkuosinen on vanha paneeliverho.

 

Pilkullisen päällisen toisella puolen katselee kaksi heppaa.

 

Kynttilöitä on kulutettu meillä tässä syksyn aikana jo vaikka kuinka paljon,

kuuluvat ehdottomasti tähän pimeään vuodenaikaan tunnelma valaistukseksi ja lämmittävätkin mukavasti.

 

Kynttiläntekoakin olisi mukava testata itse.